Etsimme Y4 Worksille kahta tuloshakuista yritysmyyjää mahdollistamaan asiakasyritystemme kasvun ja myymään monipuolisia yrityspalvelujamme.
Olemme 40 asiantuntijan joukko, joka auttaa yrityksiä kasvamaan kunnianhimoisella otteella. Meillä on vahva asiantuntijuus liiketoiminnan eri osa-alueiden tuesta kuten strategiatyöstä, myynnin & markkinoinnin kehittämisestä sekä kansainvälistymisestä. Olemme auttaneet jo yli 10 000 yritystä kasvamaan ja kehittymään. Haluamme auttaa yrityksiä olemaan alansa edelläkävijöitä ja olemmekin esimerkiksi auttaneet jo yli 1000 asiakasta hyödyntämään tekoälyä osana liiketoimintaa. Olemme myös rakentaneet tekoälytyökalu Suunta.ai:n tehostamaan yritysten tekoälyn käyttöä ja strategiatyötä.
Kontaktoimaan nykyisiä sekä potentiaalisia uusia asiakkaita ja vastaamaan myyntiprosessista kokonaisuudessaan
Myymään palveluita, joiden avulla yritykset löytävät uuden suunnan liiketoiminnalleen
Keskustelemaan erityisesti pienten ja keskisuurten suomalaisten yritysten
Osaksi kunnianhimoista työyhteisöä, jossa innovatiivisuus yhdistyy vahvaan yhteishenkeen. Olet osa lämminhenkistä myyntitiimiä, joka auttaa sinua onnistumaan.
Hyödyntämään moderneja myynnin työkaluja kuten Salesforcea, laajoja yritystietokantoja, Applen laitteita sekä laadukkaita tekoälytyökaluja kuten Suunta.ai:ta.
Nauttimaan vapauden ja vastuun kulttuurista – Saat rakentaa onnistumistasi joustavasti hybridimallissa: myyntitiimi kokoontuu viikoittain Helsingin Kanavarannan toimistolle, mutta sinulla on paljon tilaa rakentaa arki itsellesi sopivaksi.
Teemme myyntityötä eri kanavia hyödyntämällä, mutta myyntityö painottuu puhelimitse kontaktointiin ja etsimme henkilöitä, jotka innostuvat mahdollisuudesta kontaktoida yrityspäättäjiä aktiivisesti puhelimitse.
Myyjämme keskittyvät usein tiettyjen 1-2 palvelun myyntiin, mutta kokemuksen myötä voit ottaa laajemmin haltuun palvelutarjontamme ja lähestyä asiakkaita ratkaisumyyntihenkisesti. Toimimme useissa julkisen sektorin hankkeissa palvelutuottajana ja tämän myötä monet palveluistamme on saatavilla merkittävästi tuettuna: tutustu sivuillamme esimerkiksi Vientikunto-palveluun ja Leader-rahoitukseen.
Kokemusta myyntitehtävistä. Arvostamme erityisesti kokemusta uusasiakashankinnasta, yritysmyynnistä ja aktiivisesta soittotyöstä.
Itseohjautuvuutta ja tuloshakuisuutta
Halua tukea myös kollegoita onnistumaan
Sujuvaa suomen kielen taitoa
Työsuhde on vakituinen ja lähtökohtaisesti kokoaikainen (37,5h/vko). Halutessasi on mahdollista sopia 80% työajasta (30h/vko). Työsuhde alkaa tammikuun alussa tai sopimuksen mukaan. Kuukausiansio muodostuu myyntiprovisioista ja takuupalkasta. Ensimmäisen 2kk aikana takuupalkka on 2500€. Tämän jälkeen takuupalkka määräytyy myynnin kasvupolun mukaisesti (1900€-2500€). Myyjillemme on rakennettu kasvupolku, jossa onnistumisten kautta voit kasvattaa takuupalkkaasi. Kerromme mielellämme rekryprosessin aikana palkitsemisesta lisää.
Yllä kuvatun palkitsemisen lisäksi myyntitiimillä on säännöllisesti erilaisia viikkokilpailuja palkintoineen ja lisäksi palkitsemme neljännesvuosittain parhaiten onnistuneet myyjät lisäbonuksella. Iso osa Y4läisistä on myös yrityksemme osakkaita ja tulemme tulevaisuudessa järjestämään myös uusille työntekijöille mahdollisuuden osallistua henkilöstöosake-antiin. Osana kokonaispalkitsemista tarjoamme myös liikunta- ja virkistysedun (200€/vuosi) ja kattavan työterveyshuollon.
Innostuitko roolista? Hae meille viimeistään ke 19.11. lomakkeen kautta.
Uskomme, että erilaiset näkökulmat rikastuttavat työyhteisöömme ja toivomme hakijoita moninaisista taustoista.
Jatkoon valitut henkilöt kutsumme tapaamiseen, joka voidaan pitää toimistollamme Helsingin Kanavarannassa tai tarvittaessa etänä. Osana valintaprosessia hyödynnämme lyhyttä soveltuvuusarviointitestiä ja toivomme mahdollisuutta kontaktoida vähintään kahta suosittelijaa.
Jos sinulla on kysymyksiä rekrytoinnista tai roolista niin voit olla yhteydessä Y4 Worksin henkilöstöjohtaja Emmi Lipposeen: +35844 981 3501. Kannattaa tutustua Y4:n työhön ja arkeen myös instagramissa @y4works ja LinkedInissa.
This job comes with several perks and benefits
