FREE.fi on vuonna 2017 aloittanut itsensätyöllistäjien laskutuspalvelu, jonka avulla kuka tahansa voi työllistyä Suomessa helposti. Palvelu hoitaa kevytyrittäjien puolesta paperityöt ja verojen maksun. FREE.fi tarjoaa myös kirjanpitopalvelua, mahdollistaen kokonaisvaltaisen palvelun yrittäjille.
FREE.fi etsii viestintätiimiinsä kirjalliseen journalismiin erikoistuvaa, sujuvaa tekstintuottajaa HARJOITTELIJAKSI.
Harjoittelijan tehtävä on luoda erilaisia painettuja ja digitaalisia oppaita, liittyen itsensätyöllistämisen toimialaan. Työtehtävä koostuu oppaan prosessista kokonaisuudessaan. Harjoittelijan tehtävät ovat:
Suunnitella oppaiden sisältö kohderyhmälähtöisesti
Tuottaa tekstit aina haastattelusta ja kuvauksesta lopulliseen, hiottuun artikkeliin saakka
Mahdollisuuksien mukaan olla mukana taittamassa oppaita
Huolehtia käännöksistä käännöstoimiston kanssa
Huolehtia viimeistellyt oppaat sekä painoon että digitaalisesti lopulliseen muotoonsa
Tehtävässä pääsee yhdessä tiimin kanssa suunnittelemaan oppaita - ja toteuttamaan niitä suhteellisen itsenäisesti. Yksin ei kuitenkaan tarvitse jäädä, sillä harjoittelija saa tukea ja apua viestintä- ja markkinointitiimeiltä.
Harjoittelijan tehtävä on monipuolinen ja vaativa. Tehtävässä onnistuakseen tarvitaan taustaa journalistisesta työstä, niin haastattelujen tekemisestä ja tiedon etsinnästä kuin lehden sisällön suunnittelusta ja tekstin tuottamisesta. Visuaalisen viestinnän osalta toivotaan kokemusta valokuvaamisesta sekä vähintäänkin kohtalaista silmää taiton suhteen. Omatoimiset taitto- ja kuvankäsittelytaidot ovat plussaa. Voidaksesi kirjoittaa toimialasta faktuaalisesti oikein, on asioiden nopea omaksuminen ja tiedonetsinnän taito tärkeää. Järjestämme harjoittelijalle alkuun perehdytyksen itsensätyöllistämisen saloihin.
Harjoittelun pituus on sovittavissa ja se sijoittuu alkuvuoteen 2022. Tarjoamme harjoittelijalle työpisteen, mutta työtä on mahdollista tehdä osittain etänä. Palkanmaksu suoritetaan laskuttamalla FREE.fi:n kautta. Palkkio maksetaan joko opas- tai kk-perusteisesti.
Arvostamme FREE.fi:llä työntekijöissämme luovia ongelmanratkaisutaitoja, kykyä kehittyä ja oppia uutta, itseohjautuvuutta ja asiakaspalvelutaitoja, sekä hyvää tiedonhallintaa ja kokonaisuuksien hahmottamista. Haluamme myös auttaa kehittämään näitä puolia itsessäsi. FREE.fi:llä pääseekin kehittämään urapolkua, sillä kasvuyrityksessämme on hyvät etenemismahdollisuudet. Harjoittelijalla on mahdollista saada tulevaisuudessa freelancer-tyyppisiä toimeksiantoja, esim. blogien muodossa.
Lähetäthän vapaamuotoisen hakemuksen, palkkatoiveen ja CV:n 6.12.2021 klo 18 mennessä sähköpostiin kati.dorsen (@) free.fi. Viimeiseen päivään saakka ei kuitenkaan kannata odottaa, sillä etenemme potentiaalisten hakijoiden kanssa nopeasti.
Muistathan liittää mukaan myös useamman juttunäytteen!
Kerrothan hakemuksessasi myös:
- Mitä kevytyrittäjyys tarkoittaa?
- Miksi haluaisit suorittaa harjoittelusi FREE.fi:llä?
- Millainen on mielestäsi hyvä opas?
- Millaisia oppaita mielestäsi FREE.fi:n tulisi tarjota?
Jäämme odottamaan hakemustasi, joten otathan pian yhteyttä!
This job comes with several perks and benefits
