Customer Care Associate - Finland

Salary Competitive

Autamme ihmisiä jakamaan autoja – ja pitämään parempaa huolta planeetastamme


Missiomme on auttaa ihmisiä jakamaan autoja. Kun jaamme autoja toistemme kanssa, harvempien meistä tarvitsee omistaa autoa itse. Näin vähennämme autoista johtuvia päästöjä, hyödynnämme olemassa olevia resursseja tehokkaammin, ja pidämme parempaa huolta planeetastamme.

Noin viidennes Suomen kasvihuonekaasupäästöistä on peräisin liikenteestä, ja kaduillamme olevien autojen määrä on kasvussa. Tällä hetkellä Suomessa on 2,7 miljoonaa autoa. Tämä on liian paljon.

Automme ovat pysäköityinä keskimäärin 23 tuntia vuorokaudessa. Kun ajamme, käytämme ainoastaan 1,3:a istuinta. Pystymme parempaan.


Olemme lanseeranneet Suomen neljäntenä GoMore-maana marraskuussa 2020, ja tavoitteenamme on tulla johtavaksi liikkumispalveluiden tarjoajaksi tällä hetkellä nopeiten kasvavalla markkina-alueellamme. GoMore auttaa jo yli 2,7 miljoonaa jäsentään jakamaan autoja Tanskassa, Ruotsissa, Espanjassa, Suomessa ja viimeisimpänä Sveitsissä.


Haluatko sinä olla tärkeä osa kasvutarinaamme Suomessa ja osallistua autojen määrän vähentämiseen kaupungeissamme auttamalla suomalaisia jakamaan autoja?


Sinusta tulisi tiimimme jäsen numero kuusi erittäin nopeasti kasvavaan Suomen liiketoimintaamme. Laajaan vastuualueeseesi kuuluisi Suomen asiakaspalvelutoiminnoistamme vastaaminen kokonaisuudessaan, sekä mahdollisuus kasvaa roolin mukana ja toimintamme kehittyessä.

Päivittäisiin tehtäviisi kuuluisi GoMoren vuokraaja- sekä autonomistajajäsenten auttaminen sähköpostitse, puhelimitse ja chat-sekä SoMe-kanaviemme kautta. Asiakastukitehtävien vastapainoksi monipuolinen työnkuvasi koostuisi vaihtuvista asiakastoimintojemme kehitysprojekteista, kuten esimerkiksi chatbottimme kehittämisestä, FAQ-osiomme optimoinnista, SoMe-kanaviemme sisällöntuottamisesta ja päivittämisestä (yhdessä markkinointitiimimme kanssa) sekä tiiviistä sidosryhmäyhteistyöstä vakuutusyhteistyökumppanimme kanssa.

 

Ensisijaiset tehtävät

  • Päivittäinen asiakastuki: Vanhoilta ja uusilta jäseniltämme saapuvien inbound- yhteydenottoihin vastaaminen, sekä kestävien asiakassuhteiden rakentaminen jäsentemme kanssa. Käynnissä olevista tapauksista aktiivisesti huolehtiminen asiakaskokemustamme parantavin outbound-yhteydenotoin.

  • Vakuutustuote- ja prosessit: Autat kehittämään vakuutustuotetta- ja prosessejamme yhdessä vakuutuskumppanimme kanssa, jotta autojen jakaminen olisi jatkossa vieläkin turvallisempaa sekä taloudellisempaa kaikille osapuolille.

  • Asiakaspalvelun työkalut ja prosessit: Vastaat asiakaspalvelujärjestelmiemme toimivuudesta voidaksemme auttaa asiakkaitamme tehokkaasti. Arvioit myös kampanjoidemme vaikuttavuutta. 

  • Sosiaalinen media ja online-kanavat: Vastaat sosiaalisista alustoistamme, kuten Instagramista, Facebookista, Trustpilotista ja Google MyBusiness-profiilistamme, yhdessä markkinointitiimimme kanssa.

  • GoMoren asiakastukitiimin kehittäminen: Vastaat osa-aikaisten työntekijöidemme perehdytyksestä ja päivittäisissä tehtävissä menestymisestä.

 

Vaatimukset

  • Aiempaa kokemusta yksityishenkilöpuolen asiakaspalvelusta. Kokemus tai ymmärrys startup-ympäristöstä, jakamistalouden- tai auto/vakuutustoimialalta katsotaan eduksi.

  • Vahvat asiakaspalvelutaidot ja aito tahto tarjota parasta mahdollista tukea ja huolenpitoa asiakkaillemme, sekä selkeä näkemys asiakaspalvelusta kestävänä kilpailutekijänä.

  • Kiinnostus liikenteen kestävän kehityksen edistämiseksi  ja liikenteen kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi Suomessa

  • Järjestelmällinen ote työntekoon ja kyky priorisoida tehtäviä kiireisinä aikoina

  • Kyky omaksua nopeasti laajojakin kokonaisuuksia, kuten tietojärjestelmien toimintaa ja vakuutus- sekä käyttöehtoja

  • Asiakkaiden sekä tiimiläistesi auttamisesta nauttiminen ja taito viestiä vaivatta

  • Potentiaali kasvaa ammatillisesti ja ottaa vastaan uusia vastuualueita tulevina vuosina

  • Suomi äidinkielenä ja vahvat kirjallisen sekä suullisen viestinnän taidot

  • Vahvat englannin kirjallisen sekä suullisen viestinnän taidot ovat etu

 

Mitä tarjoamme

  • Mahdollisuuden olla mukana uudelleenmäärittämässä tapaa, jolla ihmiset ajattelevat ja käyttävät autoja Suomessa

  • Kilpailukykyisen palkkauksen

  • Laadukkaat järjestelmät ja uusimmat työvälineet vaivattomaan työskentelyyn

  • Merkityksellisen työn missio-orientoituneessa ja nopeasti kansainvälistyvässä kasvuyrityksessä

  • Suomen-tiimisi lisäksi neljän muun GoMore-maan asiakastukitiimien jatkuvan tuen

  • Innostavan yrityskulttuurin, jota ohjaavat keskeisimmät arvomme: Care, Courage & Imagination

  • Mahdollisuuden työskennellä Helsingin keskustassa Pohjoismaiden suurimmassa kasvuyritys-hub Maria01:ssa osana pientä paikallista tiimiämme (mutta isoa kansainvälistä kasvuyritys-yhteisöä)

  • Joustavat etätyömahdollisuudet

  • Mainion tiimin ja tärkeän roolin Suomen liiketoimintamme rakentamisessa

For more information or questions please contact us at boris@gomore.com or phone number +4531392268

Perks and benefits

This job comes with several perks and benefits

Free coffee / tea
Free coffee / tea

Get your caffeine fix to get you started and keep you going.

Near public transit
Near public transit

Easy access and treehugger friendly workplace.

Social gatherings
Social gatherings

Social gatherings and games; hang out with your colleagues.

Flexible working hours
Flexible working hours

Time is precious. Make it count. Morning person or night owl, this job is for you.

Free office snacks
Free office snacks

Peckish after lunch? We got your back with soft drinks, treats and fruit.

New tech gear
New tech gear

Are you a true Tech Savvy? Macbook, trackpad, you name it, we get you covered.

See all 10 benefits

Working at
GoMore

GoMore is on a mission to help people share cars. We do so by providing an online platform for ridesharing, peer-to-peer car rental, and car leasing with a lease-and-rent-out model. We are present in Denmark, Spain, Sweden, Finland, Switzerland and Austria, and we have more than 3 million members showing the way forward.

Read more about GoMore

company gallery image