Salary Competitive

Tunnetko työnantajuuden salat ja pienten yritysten tarpeet? Hae yritysneuvojaksi kasvavaan tiimiin auttamaan yrityksiä onnistumaan.


Haemme joukkoomme asiakaslähtöistä yritysneuvojaa määräaikaiseen tehtävään vuoden 2021 loppuun asti. Yritysneuvojana annat pienyrityksille neuvontaa työn hankkimiseen ja työnantajuuteen liittyvissä asioissa. Sisällöt koostuvat työn hankinnan eri tavoista, kuten työn ostamisesta, työvoiman vuokraamisesta ja rekrytoinnista. Lisäksi työnantajuuteen liittyvät vastuut ja velvoitteet sekä erinomaisen työnantajuuden edellytykset ovat osana neuvontaa. Työssä onnistumista tukevat laadukkat materiaalit sekä kattava perehdytys työn sisältöön.

Y4 Works on perustettu luomaan ratkaisuja yhteiskunnan tarpeisiin. Palo auttaa yrityksiä toimii tiimimme sytykkeenä kasvun äärellä. Vajaan kahden vuoden matkalla olemme neuvoneet jo yli 4000 yritystä ja auttaneet yli 500 työnhakijaa urallaan eteenpäin. Meidän kanssamme pääset työskentelemään tavoitteellisessa, tiiviissä ja ennen kaikkea välittömässä tiimissä. Isossa kuvassa tavoitteenamme on mullistaa uudenlaisilla ratkaisuilla urapalveluita sekä tarjota yrityksille asiantuntemusta liiketoiminnan kehittämiseen.

Tehtävän vähimmäiskriteerit ovat:

  • Vähintään vuoden soveltuva työkokemus (2010-2019 välillä), kuten henkilöstöjohtamisen konsultointia, työnvälitystä tai rekrytointipalvelua

  • Referenssit vastaavan neuvonnan tai palvelun toteutuksesta vähintän 10 eri yritykseltä 2015 vuoden jälkeen. Referenssinä voi toimia esimerkiksi rekrytointipalvelu, rekrytoinnin konsultointi, työsuhdeasioihin tai henkilöstöjohtamiseen liittyvä konsultointi tai työn hankkimisen eri tapoihin liittyvä ohjaus tai valmennus

  • Työnkuvaan soveltuva tutkinto, esimerkiksi alempi korkeakoulututkinto tai merkonomi.

Odotamme sinulta

  • Erinomaisia vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja

  • Pelottomuutta oppia ja käyttää sähköisiä järjestelmiä osana työnkuvaa

  • Työtehtävissäsi oma-aloitteisuutta, järjestelmällisyyttä, huolellista työn laatua ja kykyä saattaa tehtävät loppuun tavoitteellisesti

  • Ratkaisukeskeistä, positiivista ja kehittymishaluista asennetta

  • Kykyä työskennellä suomeksi ja englanniksi

Katsomme eduksi

  • Korkeakoulututkinto kaupalliselta tai tekniseltä alalta

  • Kokemusta erilaisesta neuvonta-, valmennus-, opetus- tai konsultointitehtävistä

  • Kokemusta tai erinomaista tuntemusta yrittäjyydestä ja sen osa-alueista

  • Kykyä toteuttaa neuvontoja ruotsiksi

Tarjoamme sinulle

  • Reilun, avoimen ja kunnianhimoisen työyhteisön, jossa autamme toisiamme onnistumaan

  • Joustavia työaikoja

  • Innostavan, monialaisen työympäristön

  • Mahdollisuuden kehittyä alan asiantuntijana osaavan tiimin tuella

Työaika on 37,5 tuntia viikossa. Työtä tehdään tarpeen mukaan etänä, Y4:n toimistolla tai asiakkaan luona, joten työ voi sisältää matkustamista Suomessa. Peruspalkka on 3200€/kk, jonka lisäksi työstä maksetaan suoriutumispalkkiota asiakastyytyväisyyden mukaan n. 0-1800€/kk. Takuupalkka tehtävässä on 3900€/kk ja arvioitu keskimääräinen palkka suoriutumislisän kanssa on noin 4000-4400€/kk. 

Työt alkavat mahdollisimman pian ja tehtävä on määräaikainen 31.12.2021 asti. Määräaikaisuuden perusteena on vuoden 2021 loppuun kestävä Työllistä taidolla -hanke, jossa neuvontatyötä toteutetaan. Toivomme tehtävään hakijoita moninaisista taustoista. 


Hakuprosessi

Hakemukset on toimitettava ma 8.2.2021 klo 16.00 mennessä. Pyydämme hakuajan päätyttyä sopivilta ehdokkailta pienen ennakkotehtävän, jonka jälkeen kutsumme kärkiehdokkaan haastatteluun. Haastattelut järjestetään etäyhteydellä 15.-19.2. välillä. Valinnasta ilmoitamme pe 26.2. mennessä. Ilmoitamme prosessin etenemisestä ja päätöksistä henkilökohtaisesti.

 

Lisätietoja tehtävästä ja hakuprosessista: Susanna Jokimies, susanna(a)y4works.fi, puhelimitse erikseen sovittuna aikana +358440700175.

For more information or questions please contact us at rekrytointi@y4works.fi

Perks and benefits

This job comes with several perks and benefits

Flexible working hours
Flexible working hours

Time is precious. Make it count. Morning person or night owl, this job is for you.

Free coffee / tea
Free coffee / tea

Get your caffeine fix to get you started and keep you going.

Near public transit
Near public transit

Easy access and treehugger friendly workplace.

Social gatherings
Social gatherings

Social gatherings and games; hang out with your colleagues.

Skill development
Skill development

We want to take you from good to great.

Free office snacks
Free office snacks

Peckish after lunch? We got your back with soft drinks, treats and fruit.

See all 12 benefits

Working at
Y4 Works

Y4 Works on perustettu luomaan ratkaisuja yhteiskunnan, ihmisten sekä yhteisöjen kipupisteisiin. Olemme mullistamassa uudenlaisilla työllisyydenhoidon ratkaisuilla sitä, miten työnhakijat löytävät, oppivat ja tekevät työtä. Mahdollistamme uuden suunnan löytymisen uralle, modernien työelämätaitojen oppimisen ja työelämään kiinni pääsemisen. Kasvupalveluillamme tuomme yrityksille edistyksellisimmät tavat kehittää liiketoimintaansa ja työllistää ansiokkaasti. Tiimimme on itse joukko kunnianhimoisia kehittäjiä ja yrittäjiä, joilla on halu vaikuttaa yhteiskuntaan.

Read more about Y4 Works

company gallery image