Salary Competitive

Kehitämme uudenlaista digitaalista alustapalvelua (ns. "Workforce Platform"), jossa työvoimaa voidaan tilata sekä tarjota tehokkaasti. Palvelu soveltuu niin suurille kuin pienille yrityksille ja mukana onkin jo satoja yrityksiä. Kasaamme vielä sitä ihan ensimmäistä pientä joukkoa, jonka kanssa suurimmat harppaukset tehdään. Etsimme viidennettä työntekijää osaksi tiimiämme! Pääset työskentelemään kokeneen kehittäjän kanssa. Tarjoamme kuitenki reilusti vastuuta kyseisessä tehtävässä.


Olemme kuulleet sanottavan, että paljon hehkutettu peliteollisuus ei ole Suomen pelastus (vaikka tärkeä osa onkin), vaan digitalisaation hyödyntäminen isoilla toimialoilla, kuten rakennusalalla.

Kaikki tuntevat kuluttajapuolen alustapalveluita, kuten vaikka Airbnb:n. Meidänkin pyrkimyksenä on olla se "tunnettu alustatoimija", mutta vain B2B-puolella.

Näemme, että meillä on huikea sauma auttaa lukuisia yrityksiä ja mahdollisuus rakentaa Jakoasta jopa globaali menestystarina.

Tarvitsemme siinä kuitenkin apua - kenties juuri Sinulta!

Oletamme, että yrityksemme tulee työllistämään tulevaisuudessa jopa kymmeniä tai satoja ihmisiä. Juuri tässä hetkessä kasaamme kuitenkin vielä sitä ihan ensimmäistä pientä joukkoa, jonka kanssa suurimmat harppaukset tehdään. Etsimme viidennettä työntekijää osaksi tiimiämme!

Kehitämme uudenlaista digitaalista alustapalvelua (ns. "Workforce Platform"), jossa työvoimaa voidaan tilata sekä tarjota tehokkaasti. Palvelu soveltuu niin suurille kuin pienille yrityksille ja mukana onkin jo satoja yrityksiä.

Toimistomme sijaitsee Kampissa. Pääset työskentelemään konkarikoodaajan rinnalla ja pyrimme huolehtimaan parhaamme mukaan siitä, että tämä olisi mieluisin mahdollinen työpaikka juuri Sinulle :)

For more information or questions please contact us at patrick@jakoa.fi or phone number +358405292880

Perks and benefits

This job comes with several perks and benefits

Free coffee / tea
Free coffee / tea

Get your caffeine fix to get you started and keep you going.

Flexible working hours
Flexible working hours

Time is precious. Make it count. Morning person or night owl, this job is for you.

Near public transit
Near public transit

Easy access and treehugger friendly workplace.

Social gatherings
Social gatherings

Social gatherings and games; hang out with your colleagues.

Remote work allowed
Remote work allowed

You know how you perform best. Work from your couch, your favorite cafe or abroad when you feel like it.

Central office
Central office

Your local office is your anchor point, thus, we placed it centrally at your convenience.

See all 10 benefits

Working at
Jakoa Enterprises Oy

Jakoa on kehittänyt yritysten käyttöön resurssitehokkaan alustapalvelun, jolla yritykset voivat tilata, tarjota ja jakaa työkeikkoja sekä aktiivista työvoimaa. Jakoan palvelu hyödyntää digitalisaatiota suurilla toimialoilla, kuten rakentamisessa, parantaen toimialan tehokkuutta sekä läpinäkyvyyttä merkittävästi. Palvelun lisäämä jousto työmarkkinoihin kannustaa lisäksi yrityksiä rekrytoimaan rohkeammin. Missiomme on mullistaa työmarkkinat joustavammaksi työntekijöille, työnantajille. Yritysten välinen jakamistalous on vielä lasten kengissä ja haluamme toimia työvoimaresurssien tehostamisen ja jakamisen suunnannäyttäjinä. Me haluamme saada aikaiseksi oikeasti tehokkaampi ja turvallisempi työmarkkina missä ei ole turhaa duunihävikkiä.

Read more about Jakoa Enterprises Oy

company gallery image