Salary Competitive

Oletko sinä rohkea tiennäyttäjä, joka haluaa auttaa tiiminsä onnistumaan ja yrittäjiä kasvattamaan liiketoimintaansa? Haemme joukkoomme tavoitteista syttyvää ja ratkaisukeskeistä innostujaa vetämään B2B-myynnin tiimiä.


Tehtävässä olet osa yrityksemme myyntitiimiä, jonka tavoitteena on löytää palveluvalikoimastamme parhaat keinot pienten ja keskisuurten yritysten liiketoiminnan kasvattamiseen. 40% työajasta on varattu tiimin vetämiseen ja tiimiläisten onnistumisen tukemiseen. Loput 60% työajasta teet omaa myyntiä osana tiimiä ja johdat toimintaa edestä ja esimerkillä.

 

Y4 Worksillä tiiminvetäjän roolissa tärkeintä on palo omien tiimiläisten tukemiseen ja auttamiseen työn arjessa. Tuntemalla jokaisen tiimiläisen voit motivoimalla, valmentamalla ja esimerkin kautta antaa heille parhaat mahdollisuudet onnistua työssään. Omana tukenasi ovat Y4 esihenkilövalmennus sekä muut tiimien leadit, myyntijohtaja ja koko Y4:n henkilöstön osaaminen ja tuki.

 

Meidän kanssa pääset työskentelemään päämääräorientoituneessa ja tiiviissä, mutta ennen kaikkea rennossa tiimissä. Uskomme ratkaisukeskeiseen tekijyyteen, jossa hihat käärimällä asioita tapahtuu. Isossa kuvassa tavoitteenamme Y4 Worksillä on mullistaa uudenlaisilla ratkaisuilla työllisyydenhoitoa sekä tarjota yrityksille palveluita työllistämiseen ja liiketoiminnan kehittämiseen.

 

Odotamme sinulta

  • Erinomaisia vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja

  • Ratkaisukeskeistä, positiivista ja kehittymishaluista asennetta

  • Rohkeutta ja valmentavaa otetta johtaa tiimiä tavoitehakuisesti

  • Oma-aloitteisuutta, järjestelmällisyyttä, huolellista työn laatua ja kykyä saattaa tehtävät loppuun tavoitteellisesti

Katsomme eduksi

  • Kokemusta B2B-myynnistä ja asiakaspalvelusta

  • Kokemusta tiiminvetämisestä tai esihenkilötyöstä

  • Kokemusta yrittäjyydestä, konsultoinnista tai näiden osa-alueista 

  • Korkeakoulututkinnon

Tarjoamme sinulle

  • Reilun, avoimen ja kunnianhimoisen työyhteisön, jossa autamme toisiamme onnistumaan

  • Joustavuutta mm. työaikojen ja -tapojen suhteen

  • Innostavan, monialaisen työympäristön

  • Mahdollisuuden kasvaa asiantuntijana

Työaika on 37,5 tuntia viikossa. Työtehtävästä maksetaan kiinteä kuukausipalkka 2500€/kk, jonka päälle kertyy suoriutumispalkkio työssä menestymisen mukaan. Suoritutumispalkkiolle ei ole ylä- eikä alarajaa. Vuoden 2020 toteumien perusteella keskimääräinen täyspäiväisen myyjän suoriutumispalkkio on välillä 650€ - 1100€/kk. 

Työt alkavat mahdollisimman pian rekryprosessin päätyttyä. 

 

Hakemukset 

Lähetä tiivis, vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV:si osoitteeseen rekrytointi(a)y4works.fi. Mikäli teet kirjallisen hakemuksen, CV:n ja hakemuksen yhteispituus on kaksi liuskaa. Toimita ne pdf-muodossa yhtenä tiedostona. Laita tiedoston nimeksi pelkästään oma nimesi. Kirjoita viestin otsikkoon “Hakemus Sales Team Lead, [oma nimesi]”.

Kerro hakemuksessasi, miksi haluaisit juuri Y4 Worksille töihin. Tuo esiin hakemuksessasi, millainen tiimin vetäjä olet ja mikä myyntityössä sinua innostaa. Lisäksi meitä kiinnostaa kuulla millainen tiimityöskentelijä olet sekä missä voisimme auttaa sinua kehittymään.

 

Hakuprosessi

Hakemukset on toimitettava to 20.8.2020 klo 15.00 mennessä. Hakuajan päätyttyä jatkoon pääsevät toteuttavat ennakkotehtävän. Tehtävän perusteella kutsumme sopivat ehdokkaat haastatteluun. Haastattelut järjestetään to 27.8- pe 28.8.2020.

Lopullisesta valinnasta ilmoitamme ke 2.9.2020 mennessä. Ilmoitamme prosessin etenemisestä ja päätöksistä henkilökohtaisesti.

 

Lisätietoja hakuprosessista: Susanna Jokimies, susanna(a)y4works.fi, +358440700175.

Lisätietoja tehtävästä: Otso Kratz, otso(a)y4works.fi, +358442410689.

For more information or questions please contact us at rekrytointi@y4works.fi

Perks and benefits

This job comes with several perks and benefits

Flexible working hours
Flexible working hours

Time is precious. Make it count. Morning person or night owl, this job is for you.

Free coffee / tea
Free coffee / tea

Get your caffeine fix to get you started and keep you going.

Near public transit
Near public transit

Easy access and treehugger friendly workplace.

Social gatherings
Social gatherings

Social gatherings and games; hang out with your colleagues.

Skill development
Skill development

We want to take you from good to great.

Free office snacks
Free office snacks

Peckish after lunch? We got your back with soft drinks, treats and fruit.

See all 12 benefits

Working at
Y4 Works

Y4 Works on perustettu luomaan ratkaisuja yhteiskunnan, ihmisten sekä yhteisöjen kipupisteisiin. Olemme mullistamassa uudenlaisilla työllisyydenhoidon ratkaisuilla sitä, miten työnhakijat löytävät, oppivat ja tekevät työtä. Mahdollistamme uuden suunnan löytymisen uralle, modernien työelämätaitojen oppimisen ja työelämään kiinni pääsemisen. Kasvupalveluillamme tuomme yrityksille edistyksellisimmät tavat kehittää liiketoimintaansa ja työllistää ansiokkaasti. Tiimimme on itse joukko kunnianhimoisia kehittäjiä ja yrittäjiä, joilla on halu vaikuttaa yhteiskuntaan.

Read more about Y4 Works

company gallery image